Myönnettyjen pikavippien määrä väheni merkittävästi viimevuonna

(Last Updated On: heinäkuu 12, 2017)

Pikavippien korkokattoasetus näkyy jo selvästi myönnettyjen pikalainojen määrässä. Viime vuoden viimeistä vuosineljännestä tarkastellessa voidaan huomata, että vippejä meni 2013 vuonna 45 % vähemmän kuin Lainaa otetaan vähemmän kuin ennenedeltävän vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä. Tämä on merkittävin lasku vippien menekissä koko niiden lähes 10 vuoden historian aikana.

Jonkinlainen romahdus oli oletettavissa

Oli selvää, että pikavippien määrä tulisi vähentymään huomattavasti korkokattoasetuksen jälkeen ja tämä oli myös selkeästi tavoitteena. 2013 vuoden aikana pikalainoja myönnettiin yhteensä 323 miljoonan euron edestä. Jos vertaillaan lukemia edelliseen vuoteen niin 2013 vuosi oli euromääräisesti  huomattavasti huonompi, eroa oli noin 18 prosenttia.

Pikavippejä otettiin viime vuonna hieman yli miljoona kappaletta mikä oli yli 500 000 kappaletta vähemmän kuin 2012 vuonna. 

Korkokattoasetus laski pienlainojen todellisen vuosikoron 51 prosenttiin

Uuden lakiasetuksen astuessa voimaan useat pikalainan tarjoajat lopettivat toimintansa. Samassa rytäkässä lopetti myös monelle tuttu Suomen Pienlainayhdistys, joka koostui yhteensä 12:sta isosta pikavippiyhtiöstä. Viime vuoden vuosineljänneksellä vippien keskisumma oli n. 295 euroa ja takaisinmaksuaika n. 96 vuorokautta. Maksuaika on liki tuplaantunut viimeisen 6 kuukauden aikana eli korkokattomuutos näkyy selvästi.

Lähde: Kauppalehti 21/3/2014